Vandersille 14 mitalia SM-uinneissa

Kirjoittaja: Toiminnanjohtaja / 22 marraskuun 2018 / Ei kommentteja

Vandersin uimarit palasivat Vaasan SM-uinneista erinomaisten tulosten kanssa. Kymmenen uimarin joukkue kasasi nuorten sarjoissa yhteensä kuusi mitalia ja 12 pistesijaa, aikuisten sarjoista kolme mitalia ja seitsemän pistesijaa sekä parasarjoista viisi mitalia sekä yhden suomenennätyksen! Mitalisteja olivat Tapio Junninen, Erik Nurmi ja Meri-Maari Mäkinen sekä nuorten viestijoukkue. Seurapisteissä Vanders oli aikuisissa yhdeksäs ja nuorissa kuudes.

Aikuisten sarjassa kilpaileva Tapio Junninen on löytänyt hyvän kisavireen pienen kilpailutauon jälkeen. Viimeisenä kisapäivänä Tapio todisti kovan kisakuntonsa uimalla 400m sekauinnin Suomen mestariksi. Aiemmista kisajaksoista Tapio oli ehtinyt kerätä jo kaksi hopeista mitalia 200m rintauinnista ja 200m sekauinnista. Lisäksi 100m rintauinnista hieno 6. pistesija vain 20min hopeaa tuoneen 200m sekauinnin jälkeen.

Erik Nurmi hankki nuorten mestaruudet upeilla uinneilla 200 metrin perhosesta ja 200 metrin rintauinnista, josta jälkimmäisestä irtosi vielä aikuisten sarjassa neljäs sija. Kaksi muuta mitalia Erik ui 50ru (hopeaa) sekä 200 ru (pronssia), josta aikuisten sarjassa irtosi vielä neljäs sija.

Parauinnin S7-luokassa kisaava Meri-Maari Mäkinen paranteli 100m vapaauinnissa oman luokan suomenennätyksen uusiksi lukemiksi 1:24,46! Lopullinen sijoitus lajissa toi pronssia, sillä kaikki luokat kilpailevat samassa sarjassa pisteillä, jotka saadaan vertaamalla suoritusaikaa kyseisen luokan maailmanennätykseen. Pronssin lisäksi Meri-Maari keräsi kolme hopeista mitailia lajeista 50 vu, 50 ru, ja 100 ru sekä suomenmestaruuden 100m sekauinnissa.

Nuorten viestijoukkue Erik Nurmi, Kalle Mäkinen, Matias Hjelm ja Kasper Envalds taisteli nuorten mestaruuden 4x100m vapaauintiviestissä jättäen HSS:n molemmat joukkueet taakseen tiukassa kisassa. Muissa viesteissä joukkue sai hopeaa 4×200 vapaauintiviestissä ja hieno neljäs sija 4x100m sekauintiviestissä.

Vandersin pistetiliä kartutti myös kolme nuorten sarjoissa kisaavaa uimaria sekä Vandersin sekajoukkue. Kalle Mäkinen keräsi pistesijoja neljässä henkilökohtaisessa matkassa (4. 100vu, 6. 100 su, 6. 200su ja 7. 100vu aikuisten sarjassa). Matias Hjelm ui kaksi kuudetta sijaa kahdella rintauintimatkalla (6. 100ru ja 6. 50ru). Kasper Envalds ui uuden henkilökotaisen ennätyksensä 1500m vapaauinnissa 16:06,50, joka riitti neljänteen sijaan nuorten sarjassa ja vielä viidenteen sijaan aikuisten sarjassa. Lisäksi Kasperin 400vu toi vielä sijat 5. nuorissa ja 8. aikuisissa sekä 800vu sijan 5 nuorissa ja sijan 6. aikuisissa. Nuorten sekajoukkue toi seuralle 6. pistesijan 4×50 vuv joukkueella Kalle Mäkinen, Matias Hjelm, Milla Nikkanen ja Liinu Louhikoski.

Valmentaja Anttoni Laitinen oli varsin tyytyväinen kisasuorituksiin: ”Joukkueen kisat meni erittäin hyvin ja nähtiin hyviä suorituksia jokaiselta uimarilta!”. Valmentajalle mieleenpainuvimmat suoritukset olivat viestijoukkueen voitto tiukassa kisassa sekä Tapion paluu tasollensa pitkän sairastelukierteen jäljiltä. Varsinaisia yllätyksiä kovat kisatulokset eivät Anttonille olleet hyvin sujuneen kauden jälkeen. Seuravat arvokisat Tapiolla, Erikillä, Kallella ja Meri-Maarilla on edessä joulukuussa uitavat PM-uinnit Oulussa.