SM-uinnit mitalijuhlaa Vandersille

Kirjoittaja: Toiminnanjohtaja / 05 heinäkuun 2019 / Ei kommentteja
Kesäkuun lopussa kisattiin kotimaisen uintikauden huipentuma, SM uinnit, Espoossa. Ihan tavallisesta SM uinneista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä kisat uitiin ulkoaltaalla, Leppävaaran Maauimalassa, joka tarjosi kisoille maailmanluokan puitteet. Edellisen kerran SM mitaleista on mitelty ulkoaltaalla vuonna 1987, jolloin paikkana oli legendaarinen Uimastadion. Nuorten SM mitalit on jaettu edellisen kerran ulkokisoissa vuonna 2006, paikkana silloinkin Uimastadion. Suurin osa kisoihin osallistuneista uimareista on kuitenkin päässyt aikaisempina vuosina kokemaam ulkoaltaan kilpailuja, sillä Rollo- ja IKM -kilpailuja on järjestetty säännöllisesti ulkona.

Kisojen kohokohtana Vandersin kannalta voidaan pitää Tapio Junnisen 200m rintauintia, jossa pikku vaikeuksista kärsinyt herra hurjasteli Matti Mattsonin vanavedessä alle ensi vuoden EM uintien C rajan. Näin ollen Vandersin värejä tullaan näkemään takuulla ensi toukokuussa Budabestin EM altaassa! Yhteensä Tapion saalis SM altaasta oli erittäin hieno, kaksi hopeaa ja yksi pronssi!

Kisoissa nähtiin paljon sarjassaan ensimmäisiä mitaleja. Iloisin yllätys oli ehdottomasta Vilja Grunströmin Nuorten SM uintien hopeista mitalia 50m perhosuinnissa. Mitali on Viljan ensimmäinen arvokisamitali kaikki sarjat huomioiden! Myös Kasper Envalds ui ensimmäiset henkilökohtaiset SM mitalinsa, sekä Nuorten että Yleisen sarjan puolella ja teki sen samassa uinnissa. Hieno taisto 1500m vapaauinnissa palkittiin tuplapronssilla! Erik Nurmi jatkoi nuorten mitalien sarjaansa ensimmäisellä aikuisten SM mitalillaan, 200m rintauinnin pronssilla. Ja ensimmäisen henkilökohtaisen nuorten kultamitalinsa nappasi 50m rintauinnista Matias Hjelm!

Poikien NSM viesteissä Vanders joutui altaaseen ilman NEM uinteihin tähtäävää Kalle Mäkistä, joka pienen flunssan takia joutui jättämään lajit väliin. Nelikko Hjelm, Nurmi, Seksenov ja Envalds kävikin kolme kovaa taistoa Simmistä vastaan, joista mukaan tarttui kolme hopeaa. Hienot taistelut käyneet pojat lupasivat kuitenkin palauttaa Lyhyen Radan SM kisoissa pääkaupunkiseudun marssijärjestyksen ja Vandersin vihreät värit keulaan, kun Kallekin saadaan taas mukaan taisteluun.

Kotikaupungin seuraa Vandersia täksi kaudeksi edustamaan siirtynyt parauimari Meri-Maari Mäkinen ui kisoissa kuusi PARA-SM mitalia, joista kolme kultaista!Meri-Maarille kilpailut olivat hyvä harjoituskisa kesken kovaa harjoituskautta kohti syyskuussa Lontoossa uitavia MM kilpailuita.

Pistekisoissa Vanders sijoittui hienosti aikuisissa seitsemänneksi ja nuorissa viidenneksi! Tähän olikin hyvä päättää kotimainen arvokisakesä. Vandersin uimareita nähdään kuitenkin vielä altaassa, sillä Kalle Mäkinen suuntasi kisapaikalta Nuorten EM uinteihin Kazaniin ja Danil Seksenov valmistautuu edustamaan Suomen Euroopan Nuorten Olympiapäivillä (EYOF) Bakussa!

NSM mitalit:
2. Vanders 1 P18 4x100m VUV
Danil Seksenov, Matias Hjelm, Erik Nurmi, Kasper Envalds
1. Matias Hjelm P18 50m RU
3. Erik Nurmi P18 50m RU
3. Erik Nurmi P18 100m VU
1. Erik Nurmi P18 100m RU
2. Vanders1 P18 4x200m VUV
Matias Hjelm, Danil Seksenov, Kasper Envalds, Erik Nurmi
1. Erik nurmi P18 200m RU
2. Vilja Grunström T17 50m PU
2. Vanders 1 P18 4x100m SKUV
Kasper Envalds, Erik Nurmi, Danil Seksenov, Matias Hjelm

3. Kasper Envalds P18 1500m VU

PARA SM mitalit:
2. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 50m VU
1. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 50m RU
1. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 50m RU
3. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 100m VU
1. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 100m SU

2. Meri-Maari Mäkinen N S1-S14 50m PU

SM mitalit:
2. Tapio Junninen M 200m SKU
3. Tapio Junninen M 100m RU
2. Tapio Junninen M 200m RU
3. Erik Nurmi M 200m RU
3. Kasper Envalds M 1500m VU