Starttiryhmät

Seuran ensimmäinen Lapsuusvaiheen ryhmä on Starttiryhmä. Starttiryhmään uimari siirtyy seuran kursseilta tai omatessaan vastaavat taidot. Vähimmäisvaatimuksena on Gaattoriralli 2:n suorittaminen tai vastaavat taidot, jotta uimari pystyy harjoittelemaan Starttiryhmän harjoitukset, jotka kestävät altaassa kerrallaan 45minuuttia kahdesti viikossa. Starttiryhmään tullaan aina Uimataidon arvioinnin kautta. Tilaisuudessa arvioidaan uimarin soveltuvuus ryhmään ja tarvittaessa uimari voidaan ohjata takaisin kursseille tai ylempiin ryhmiin. Ryhmän ohjeellinen ikä on 7-9 vuotta, mutta viimekädessä taitotaso on merkittävin tekijä, sen vuoksi ryhmissä voi olla nuorempia ja vanhempia uimareita, mikäli heidän uintitaso vastaa ryhmän vaatimuksia.

Starttiryhmiin voi tutustua ilman valmennusmaksuihin sitoutumista kahden viikon ajan, jonka jälkeen osallistuminen on sitova. Rinnakkaiset ryhmät eroavat toisistaan vain harjoitusajoissa, sisältö ryhmissä on sama. Starttiryhmät toimivat aina puolen vuoden opetussuunnitelmalla, eli optimaalista on tulla mukaan ryhmään aina elokuussa ja tammikuussa.

Vaikka Starttiryhmä on Kilpauinnin ensimmäinen porras, kyseessä ei ole vielä ns. Kilpauintiryhmä. Ensisijaisesti ryhmässä tavoitteena on kehittää vedessä liikkumisen taitoa ja uintitekniikkaa sekä pitää monipuolisesti hauskaa vedessä  – synnyttää siis liikunnan ilo pienestä pitäen. Ensimmäisiin kilpailuihin osallistutaan, kun uimari on siihen itse valmis. Ja mikäli kilpaileminen ei kiinnosta, on ryhmissä paikka myös harrastaa. Mikäli kiinnostuit ryhmästä, niin ilmoittaudu mukaan lähettämällä viestiä osoitteeseen hansu@vanders.fi, niin hän ohjaa asiassa eteenpäin.

Vastuuvalmentaja

Hansu Kuosmanen
hansu@vanders.fi
040 161 8821

Apuvalmentajat

Melissa, Iina

Scroll to Top